Krista Katainen- Kätilö- Kätilödoula- WHO:n imetysohjaaja- Äiti

Olen pienestä tytöstä asti hoitanut muiden lapsia ja samalla haaveillut isosta perheestä. Mietin lukion jälkeisenä keväänä mitä haluaisin alkaa opiskella ja selailin ammatinvalintaoppaita. Tärkeänä pidin, että voisin olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa, voisin käyttää käsiäni johonkin konkreettiseen, ja pidinhän minä vauvoja valloittavina. Oppaasta silmiini osui kätilön ammatti ja ajattelin heti, että mikä olisikaan sen ihanampi ja huikeampi ammatti kuin kätilö! Enkä ole katunut hetkeäkään valitsemaani alaa. Olen työskennellyt lasten sairaanhoidossa, sekä lasten infektio-osastolla että vastasyntyneiden osastolla. Kätilöksi valmistuin vuonna 2011, jonka jälkeen olen työskennellyt synnytys- ja lapsivuodeosastolla.

Rakastan koko sydämestäni kätilön työtä, ennenkaikkea syntymän ihmettä. Kätilönä saan  kerta toisensa jälkeen olla etuoikeutettuna jakamassa perheen ainutkertaisia hetkiä. Se tuntuu aina yhtä ihmeelliseltä. Minulla on ammattitaitoni ja kokemukseni ansiosta valmiudet pitää synnytysvalmennuksia, antaa imetysohjausta sekä kokonaisvaltaisesti käyttää osaamistani muiden äitien, vauvojen ja perheiden hyväksi. Doulakan peruskurssin doulaopinnot suoritin syksyllä 2016 (opinnoista suoritettu 32 tuntia), voidakseni entistä paremmin auttaa vanhemmiksi tulevia. KÄTILÖDOULANA voin kulkea rinnalla odotusaikana, synnytyksessä ja vielä vauvan synnyttyä.

Kristalle- 12

”Kolmen Sydämen Kätilö” yrityksenä alkoi kehittyä ajatuksissani syksyllä 2016. Ydinajatuksena on ollut minulle kätilönä (ja myöskin, naisena ja äitinä) kolme sydäntäni lähellä olevaa asiaa, eli odotusaika, synnytys ja vauva-aika. Ne sulautuvat jatkumona yhteen ja vaikuttavat kaikki oleellisesti koko perheen hyvinvointiin.

Olen koulutettuna SAIRAANHOITAJANA, KÄTILÖNÄ sekä WHO:N IMETYSOHJAAJANA raskausajan, synnytyksen ja lapsivuodeajan ammattilainen, joten voin tarjota sinulle tietoa ja tukea sekä koulutukseni että työkokemukseni kautta.

Olen lisäksi kolmen ihanan pienokaisen ÄITI, joten minulla on vielä roppakaupalla omakohtaista kokemusta raskauksista, synnytyksistä, imetyksistä ja vauva-ajasta.

Minusta positiivinen synnytyskokemus on voimavara, joka lisää itseluottamusta ja antaa voimia vauva-aikana ja vanhemmuuteen. Mottonani on, että synnytykseen on hyvä lähteä avoimin mielin, mutta valmistautuneena!

 

Koulutukseni

Vesisynnytys 2017 (Johanna Honkanen)

Rebozokurssi 2017 (Mirjam de Keijzerin ja Thea van Tuylin) 

Spinning Babies- workshop 2017 (Jennifer Walker)

Doulakoulutus 2016 (Doulakka 32h)

Kolmen lapsen äiti 

Kätilö 2011

Sairaanhoitaja 2011

WHO:n imetysohjaaja 2010